- Nettikahvilassa 0.5h maksaa TSH2000 ja 1h TSH 5000
- Tansaniasta saa vaaleanpunaista wc- paperia, luksusta
- Jos varas jää kiinni, hän yrittää juosta pakoon poliisiasemalle (koska muuten hänet tapettaisiin kadulla)
- Sahkot ovat poikki saasto syista iltaisin klo:18-23 ainut aika kun on pimeaa ja niita tarvittaisiin
- Bussissa pakattiin rinkkoja bussin alaosaan, rinkkojen viereen heitetään kaksi säkki ja mies osoittaa niitä ja sanoo ”samaki” (=kalaa). Kiva. Myös penkkimme alta löytyi yksi löyhkäävä säkki samakia. Haju oli tajunnan räjäyttävä.
- Ravintolassa pyytäessäni haarukkaa riisiiä ja kanaa syodäkseni tarjoilija toteaa ”it’s not allowed” (ja viereisessä pöydässä istuu kaksi paikallista miestä syöden kanaansa haarukalla)
- Turisteja kusetetaan 1/0. Hotellissa taulu maksaa USD500, ja sama taulu kadulla USD50. Valkoisilta rahat pois.
- Bussissa matkustaessa tomu pöllyää niin sakeana ettei kuski näe eteen; ihmiset avaavat kaikki bussin ikkunat ja kehottavat meitäkin tekemään samoin. Huh.. Pölyä oli sitten joka paikka täynnä. Punainen kassi oli perillä ruskea kassi.
- Päätettiin maistaa eräässä paikallisessa ravintolassa vuohta, saimme syvät lautaset täynnä luun palasia ja ihraa. Yhtään syötävää palaa emme löytäneet. Siinä paikassa eivät mzungut (valkoihoiset) tainneet olla suosiossa.
“It’s a long process”
- Ravintolassa tilattiin sandwichit ja 0.5h kuluttua tarjoilija tulee kysymään haluatteko sittenkin tilata jotain muuta, sillä sandwichien tekeminen on hyvin pitkä prosessi. Odotettiin siis kahta leipää kaksi tuntia.
- Olemme olleet maassa nyt 10 viikkoa ja en vieläkään ole saanut immigraatiosta työlupaa. Sen toimittaminen kestää kaksi viikkoa joka meillä on töitä enää jäljellä. Ilmeisesti hyvin pitkä ja vaativa prosessi.
- Bussimatkoihin saa varata koko vuorokauden aikaa.. Tiet ovat huonoja ja välimatkat pitkiä. (ja kolariin kannattaa aina varautua , yhdessä perään ajossa oltiin ja selvittelyihin meni kaksi tuntia) Pisin bussi matkamme putkeen oli matka Moshista Mwanzaan, 16h ja yksi 15min tauko. Siinä olisi ollut uribagille käyttöä.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Hakuna Matata
Viimeinen kuukausi jäljellä Afrikassa ja 10 pitkää viikkoa takana. Viimeinen kuukausi meni reissatessa ympäri Tansaniaa. Matkustettiin ensin bussilla Pohjois-Tansaniaan Moshiin, jossa asuttiin vapaaehtoistyöntekijöiden talolla. Siellä tutustuttiin kaupunkiin ja viikko vierähti valloittaessa Kilimanjaroa. Molemmat päästiin huipulle saakka, oli aivan uskomaton kokemus!! Todella rankkaa oli mutta joka hetki oli ponnistelujen arvoinen. Ja maisemat sanoin kuvaamattomia.
Moshista reissasimme Lake Vicktorian järven rannalle Mwanzaan. Bussi sinne kesti 16h ja tie oli pölyistä möykkytietä koko matkan ja yksi 15min vessatauko pidettiin.. Huh! Kokemus sekin, ei kylläkään nautinto. Mwanza oli Dar es Salaamin jälkeen paratiisi kaupunki. Siellä ei muita turisteja näkynyt ja kadulla sai kulkea lähes rauhassa. Lukuun ottamatta yhtä päivää kun Sanna päätti laittaa kaupungille hotpantsit jalkaan, saivat valkoiset jalat huomiota jokaiselta vastaantulijalta. Seuraavana päivänä oli läkähdyttävä pitkissä housuissa. Mwansassa liikenne oli myös paljon rauhallisempaa kuin darissa, jopa inhimillistä. Lake Victoriassa oli tarkoitus käydä pulahtamassa mutta kuultuamme että sieltä voi saada bilharzioosi madon loisia elimistöön, emme ottaneet riskiä!
Mwansasta matkamme jatkui kohti Musomaa. Matkan oli tarkoitus kestää vain neljä tuntia, mutta jouduimme kolariin ja selvittelyjen takia matkan teko venyi kuuteen tuntiin. Musomaan viimein päästyämme majoituimme väsyneinä erääseen hotelliin järven rannalla. Siellä ravintolan pitäjä ihatui Sannan silmälaseihin niin paljon että tarjosi meille lounaan ja olisi ollut valmis tekemään lähes mitä vain saadakseen ne omakseen. Musomassa työskentelimme Lake Victoria Disability Centerissa, joka on ulkopuolisten rahoittama vapaaehtoisjärjestö. Se toimii vammaisten lasten hyväksi, jotka eivät vammansa vuoksi kykene käymään normaalia koulua ja tarvitsevat apua. Siellä opiskeli sokeita, kuuroja, albiinoja ja liikuntavammaisia lapsia. Pelasimme heidän kanssaan korista ja jalkapalloa ja vastineeksi he opettivat meille viittomakieltä ja Jocke sai oppitunnin ompelukoneen käytöstä.
Musomasta matkasimme bussilla Arushaan. Matka kesti 12h, mutta oli hieman inhimillisempi kuin edellinen, sillä reittimme meni Serengetin luonnonpuiston läpi ja Ngorongoron kraatterin ohitse. Ainut mikä harmitti oli se että olimme ainoat valkoiset koko bussissa ja näin ollen myös ainoat jotka joutuivat maksamaan USD50 lisämaksun kahdella portilla. Ei ollut halpa bussimatka, mutta ei tarvinnut ainakaan istua pölystä pompputietä koko matkaa. Arushassa lepäsimme vuorokauden parantelemassa kuumetta ja chillailemassa, josta matkasimme takaisin ah niin ihanaan kaaokseen Dariin!
Loppuviikosta aloitamme täällä työt paikallisessa sairaalassa, josta muut täällä olevat sairaanhoitaja opiskelijat ovat kertoneet kauhutarinoita. Toiveissa on päästä synnarille ja leikkaussaliin anestesia harjoitteluun, saa nähdä miten käy!
Moshista reissasimme Lake Vicktorian järven rannalle Mwanzaan. Bussi sinne kesti 16h ja tie oli pölyistä möykkytietä koko matkan ja yksi 15min vessatauko pidettiin.. Huh! Kokemus sekin, ei kylläkään nautinto. Mwanza oli Dar es Salaamin jälkeen paratiisi kaupunki. Siellä ei muita turisteja näkynyt ja kadulla sai kulkea lähes rauhassa. Lukuun ottamatta yhtä päivää kun Sanna päätti laittaa kaupungille hotpantsit jalkaan, saivat valkoiset jalat huomiota jokaiselta vastaantulijalta. Seuraavana päivänä oli läkähdyttävä pitkissä housuissa. Mwansassa liikenne oli myös paljon rauhallisempaa kuin darissa, jopa inhimillistä. Lake Victoriassa oli tarkoitus käydä pulahtamassa mutta kuultuamme että sieltä voi saada bilharzioosi madon loisia elimistöön, emme ottaneet riskiä!
Mwansasta matkamme jatkui kohti Musomaa. Matkan oli tarkoitus kestää vain neljä tuntia, mutta jouduimme kolariin ja selvittelyjen takia matkan teko venyi kuuteen tuntiin. Musomaan viimein päästyämme majoituimme väsyneinä erääseen hotelliin järven rannalla. Siellä ravintolan pitäjä ihatui Sannan silmälaseihin niin paljon että tarjosi meille lounaan ja olisi ollut valmis tekemään lähes mitä vain saadakseen ne omakseen. Musomassa työskentelimme Lake Victoria Disability Centerissa, joka on ulkopuolisten rahoittama vapaaehtoisjärjestö. Se toimii vammaisten lasten hyväksi, jotka eivät vammansa vuoksi kykene käymään normaalia koulua ja tarvitsevat apua. Siellä opiskeli sokeita, kuuroja, albiinoja ja liikuntavammaisia lapsia. Pelasimme heidän kanssaan korista ja jalkapalloa ja vastineeksi he opettivat meille viittomakieltä ja Jocke sai oppitunnin ompelukoneen käytöstä.
Musomasta matkasimme bussilla Arushaan. Matka kesti 12h, mutta oli hieman inhimillisempi kuin edellinen, sillä reittimme meni Serengetin luonnonpuiston läpi ja Ngorongoron kraatterin ohitse. Ainut mikä harmitti oli se että olimme ainoat valkoiset koko bussissa ja näin ollen myös ainoat jotka joutuivat maksamaan USD50 lisämaksun kahdella portilla. Ei ollut halpa bussimatka, mutta ei tarvinnut ainakaan istua pölystä pompputietä koko matkaa. Arushassa lepäsimme vuorokauden parantelemassa kuumetta ja chillailemassa, josta matkasimme takaisin ah niin ihanaan kaaokseen Dariin!
Loppuviikosta aloitamme täällä työt paikallisessa sairaalassa, josta muut täällä olevat sairaanhoitaja opiskelijat ovat kertoneet kauhutarinoita. Toiveissa on päästä synnarille ja leikkaussaliin anestesia harjoitteluun, saa nähdä miten käy!
torstai 10. syyskuuta 2009
Blogiin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle kun nettiyhteydet eivät ole pelanneet. Reilu kuukausi Afrikassa on nyt vierähtänyt, kesä on tuloillaan ja hiton kuuma koko ajan, pieni suojaava limakerros kuuluu asiaan! Hiljalleen alkaa sopeutua ja oppia maan tavoille. Suurin haaste tähän mennessä on ollut tottua pitkiin ateria väleihin ja valkoiseen leipään! :) toiseksi suurin haaste hyväksyä se että kaikki täällä kestää, kestää ja kestää… Eka kuukausi on mennyt lähes chillaillessa, reissaillessa ja ’asioiden järjestelyssä’. Harjoittelu paikan kanssa ehti jo monta kertaa iskeä epätoivo, mutta tällä viikolla pääsimme viimein aloittamaan työt paikallisessa ambulanssi firmassa ja Tansanian suurimman sairaalan Aga khan hospital:in ensiav
ussa. On ollut mielenkiintoiset kaksi päivää. Ensihoitokulttuuri täällä on hyvin erilaista kuin Suomessa. Yllättävää kyllä, ambulanssista löytyy lähes samat varusteet kuin suomessa, mutta henkilökunnan ammattitaito onkin sitten toinen juttu.. Paljon on ollut ihmeteltävää! Myös sairaalassa toiminta on hyvin erilaista, ottaen kuitenkin huomioon että kyseessä on yksi maan suurimmista ja rikkaimmista sairaaloista. Mielenkiinnolla odottaen mitä ensi viikko tuo tullessaan!
Jonkin verran ollaan ehditty myös reissaamaan. Safarilla kävimme Seloussa, Etelä-Tansaniassa. Siellä vierähti yksi viikonloppu hippoja ja ronsuja ihmetellessä. Majoitus oli tented camp, joka oli luksus. Teltta jossa oma wc ja suihku! Näitä asioita oppii hiljalleen arvostamaan :) Yön aikana leirissämme oli käynyt norsuja riehumassa. Joku oli jättänyt banaaneja autoon sisälle ja norsut olivat haistaneet ne ja hajoittaneet auton ikkunat sekä leirin roskiksia. Aamulla tajusimme että meillä oli teltassa banaaneja ja papaijoita, onneksi niiden hajuaisti oli sen verran pettänyt! Ei jääty ronsujen tallomaksi!
Reissattu ollaan myös paratiisi saarella, Lazy Lagoonilla sekä läheisessä kylässä Bagamoyossa. Parin viikon päästä olisi tarkoitus suunnata Pohjois-Tansaniaan valloittamaan Kilimanjaro, ja samalla retkeillä katsastamaan Lake Victoria ja Mwanzan orpokoti.
Kova kaipuu kuumaa suihkua, metsälenkkejä ja ruisleipää! :)
- Sanna -
(potee ylpeänä elämänsä ensimmäistä malariaa! –Pole sana)
ussa. On ollut mielenkiintoiset kaksi päivää. Ensihoitokulttuuri täällä on hyvin erilaista kuin Suomessa. Yllättävää kyllä, ambulanssista löytyy lähes samat varusteet kuin suomessa, mutta henkilökunnan ammattitaito onkin sitten toinen juttu.. Paljon on ollut ihmeteltävää! Myös sairaalassa toiminta on hyvin erilaista, ottaen kuitenkin huomioon että kyseessä on yksi maan suurimmista ja rikkaimmista sairaaloista. Mielenkiinnolla odottaen mitä ensi viikko tuo tullessaan!Jonkin verran ollaan ehditty myös reissaamaan. Safarilla kävimme Seloussa, Etelä-Tansaniassa. Siellä vierähti yksi viikonloppu hippoja ja ronsuja ihmetellessä. Majoitus oli tented camp, joka oli luksus. Teltta jossa oma wc ja suihku! Näitä asioita oppii hiljalleen arvostamaan :) Yön aikana leirissämme oli käynyt norsuja riehumassa. Joku oli jättänyt banaaneja autoon sisälle ja norsut olivat haistaneet ne ja hajoittaneet auton ikkunat sekä leirin roskiksia. Aamulla tajusimme että meillä oli teltassa banaaneja ja papaijoita, onneksi niiden hajuaisti oli sen verran pettänyt! Ei jääty ronsujen tallomaksi!
Reissattu ollaan myös paratiisi saarella, Lazy Lagoonilla sekä läheisessä kylässä Bagamoyossa. Parin viikon päästä olisi tarkoitus suunnata Pohjois-Tansaniaan valloittamaan Kilimanjaro, ja samalla retkeillä katsastamaan Lake Victoria ja Mwanzan orpokoti.
Kova kaipuu kuumaa suihkua, metsälenkkejä ja ruisleipää! :)
- Sanna -
(potee ylpeänä elämänsä ensimmäistä malariaa! –Pole sana)
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Jambo!
Ensimmäinen viikko Tansanian paahtavan kuuman auringon alla on nyt takana. Tuloksena tästä on aikuisopiskelijoille ja opettajille suunnattu ensiapu-rastikoulutussuunnitelmajutska ja tulipunainen auringon polttama iho….ainakin toisella meistä. Toinen vain leijuu rusketusrajoillaan! Viikkoon on mahtunut toiminnantäyteisiä hetkiä ja vähemmän toiminnantäyteisiä hetkiä. Pari ensimmäistä päivää kului orientaation merkeissä. Ensimmäisenä meidät hoteisiinsa otti Henna, joka opetti meidät talon tavoille ja käytti meidät Tegetan vilkkaassa kaupunginosassa. Kävelyä kertyi jonnin verran. Huomasimme heti että vesipullon on syytä kuulua jokaisen pienen ensihoitajatytön – ja pojan perusvarustukseen!
Toisena päivänä pääsimme Selestinin peesissä Dar es Salaamin keskustaan. Pyörähdimme kaupunkikävelymme aikana postissa ja Kariakoon markkinoiden ruuhkaisilla kaduilla. Liikenne kaupungissa on yhtä kaaosta! Viidakonlait ovat ainoat jotka vallitsevat. Kadut vilisevät ja täyttyvät kamikaze tyyppisistä dala dala kuskeista ja ärsyttävistä taksikuskeista, jotka keskittyivät enemmän tööttäämiseen kuin tien seuraamiseen. Dala-Dala on paikallinen pikku Hiace, joka on yleisin julkinen kulkuväline. Paikallinen sanonta kuuluu että dala-dala ei ole koskaan täynnä. Meidän Dari reissun aikana saimme sen myös todeta, lopputuloksena oli että Jocke roikkui puoliksi Dalan ulkopuolella, jotta pysyttiin kyydissä. Taisi siinä Dalassa sillä hetkellä kolmisenkymmentä ihmistä ollut sisään ahdettuna. Ja joka pysäkillä sisään ahtaa lisää ihmisiä vaikka sisällä ollaan jo kaksikerroksisessa ihmiskasassa!
Orientaatiota seuranneet päivät olivatkin sitten enimmäkseen suunnittelua tulevaa harjoittelua varten. Tehtävänämme on opettaa ensiapua paikallisille aikuisopiskelijoille ja opettajille. Aihealueita meidän opetussuunnitelmassa on viisi, maallikkoelvytyksestä haavojen ja ruhjeiden ensiapuun. Mainittakoon että tämä kyseinen suunnittelu on tapahtunut Intian valtameren rannalla 35 asteen lämmössä. Mitenköhän meidän muiden luokkalaisten harjoittelu on sujunut? ;) Ensiapukoulutus kestää vielä ensi viikon ajan, jonka jälkeen pääsemme virallisesti aloittamaan työt paikallisessa ambulanssi firmassa. Jännittää nähdä minkälainen ensihoitojärjestelmä täälläpäin maailmaa pyörii ja minkälaista tietoutta täkäläisillä paramediceilla on.
Aamut täällä alkavat todellakin kukonlaulun aikaan. Jocke on luvannut katkaista naapurimme kukon pään ennen pois lähtöämme. Saas nähdä. Tosiaan olemme heränneet lähes joka aamu ennen klo kuutta, käyneet juoksulenkillä ja tehty lihaskuntoa rannalla. Pakko todeta että kyllä satsin bodypumpit kalpenee tän rinnalla!
Pikkuhiljaa alkaa tottua paikallisiin tapoihin ja ihmisiin. Aluksi tuntui kieltämättä hippasen oudolta kun rannalla joukko lap
sia seisoo vieressä ja tuijottaa kun puet vaatteet takaisin päälle. Hyttysverkon virittäminenkin alkaa sujua jo rutiinisti; patjat lattialle, verkon toinen pää kiinni vessan oveen ja toinen rinkan olkaviilekkeeseen, reunat patjojen alle ja prinsessa sänky on valmis! (kyllä vain, kämppämme on ehkä n. 10 m2)
Yhteen asiaan ei olla vieläkään keksitty loogista ratkaisua, kun ravintolassa tilaa vettä tarjoilija palaa usein vielä takaisin kysymään ”do you want cold water? ” -whaaat?? tuskin kauhean moni lämpimänä haluaa vetensä juoda. J monenmoista ihmeteltävää on ollut. Kameran kanssa meinasi tulla kertaalleen hikiset paikat kun nappasin kuvan Dalan ikkunasta sen ollessa pysähtyneenä risteykseen. (Täällä paikalliset eivät suvaitse kuvaamista, jollet kysy lupaa tai maksa heille siitä). Ihmiset kadulla alkoivat rynniä vihaisesti kohti meitä ja vaativat kameraa itselleen. Taisi sillä hetkellä olla leposyke pilvissä. Pyytelin kovasti anteeksi ja vaivihkaa yritin sulkea dalan ikkunaa, onneksi kuski lähti juuri sillä hetkellä ylittämään risteystä. Huh. Eipä taida Sanna enää esitellä järkkäriä yleisillä paikoilla!
Toisena päivänä pääsimme Selestinin peesissä Dar es Salaamin keskustaan. Pyörähdimme kaupunkikävelymme aikana postissa ja Kariakoon markkinoiden ruuhkaisilla kaduilla. Liikenne kaupungissa on yhtä kaaosta! Viidakonlait ovat ainoat jotka vallitsevat. Kadut vilisevät ja täyttyvät kamikaze tyyppisistä dala dala kuskeista ja ärsyttävistä taksikuskeista, jotka keskittyivät enemmän tööttäämiseen kuin tien seuraamiseen. Dala-Dala on paikallinen pikku Hiace, joka on yleisin julkinen kulkuväline. Paikallinen sanonta kuuluu että dala-dala ei ole koskaan täynnä. Meidän Dari reissun aikana saimme sen myös todeta, lopputuloksena oli että Jocke roikkui puoliksi Dalan ulkopuolella, jotta pysyttiin kyydissä. Taisi siinä Dalassa sillä hetkellä kolmisenkymmentä ihmistä ollut sisään ahdettuna. Ja joka pysäkillä sisään ahtaa lisää ihmisiä vaikka sisällä ollaan jo kaksikerroksisessa ihmiskasassa!
Orientaatiota seuranneet päivät olivatkin sitten enimmäkseen suunnittelua tulevaa harjoittelua varten. Tehtävänämme on opettaa ensiapua paikallisille aikuisopiskelijoille ja opettajille. Aihealueita meidän opetussuunnitelmassa on viisi, maallikkoelvytyksestä haavojen ja ruhjeiden ensiapuun. Mainittakoon että tämä kyseinen suunnittelu on tapahtunut Intian valtameren rannalla 35 asteen lämmössä. Mitenköhän meidän muiden luokkalaisten harjoittelu on sujunut? ;) Ensiapukoulutus kestää vielä ensi viikon ajan, jonka jälkeen pääsemme virallisesti aloittamaan työt paikallisessa ambulanssi firmassa. Jännittää nähdä minkälainen ensihoitojärjestelmä täälläpäin maailmaa pyörii ja minkälaista tietoutta täkäläisillä paramediceilla on.
Aamut täällä alkavat todellakin kukonlaulun aikaan. Jocke on luvannut katkaista naapurimme kukon pään ennen pois lähtöämme. Saas nähdä. Tosiaan olemme heränneet lähes joka aamu ennen klo kuutta, käyneet juoksulenkillä ja tehty lihaskuntoa rannalla. Pakko todeta että kyllä satsin bodypumpit kalpenee tän rinnalla!
Pikkuhiljaa alkaa tottua paikallisiin tapoihin ja ihmisiin. Aluksi tuntui kieltämättä hippasen oudolta kun rannalla joukko lap
sia seisoo vieressä ja tuijottaa kun puet vaatteet takaisin päälle. Hyttysverkon virittäminenkin alkaa sujua jo rutiinisti; patjat lattialle, verkon toinen pää kiinni vessan oveen ja toinen rinkan olkaviilekkeeseen, reunat patjojen alle ja prinsessa sänky on valmis! (kyllä vain, kämppämme on ehkä n. 10 m2)Yhteen asiaan ei olla vieläkään keksitty loogista ratkaisua, kun ravintolassa tilaa vettä tarjoilija palaa usein vielä takaisin kysymään ”do you want cold water? ” -whaaat?? tuskin kauhean moni lämpimänä haluaa vetensä juoda. J monenmoista ihmeteltävää on ollut. Kameran kanssa meinasi tulla kertaalleen hikiset paikat kun nappasin kuvan Dalan ikkunasta sen ollessa pysähtyneenä risteykseen. (Täällä paikalliset eivät suvaitse kuvaamista, jollet kysy lupaa tai maksa heille siitä). Ihmiset kadulla alkoivat rynniä vihaisesti kohti meitä ja vaativat kameraa itselleen. Taisi sillä hetkellä olla leposyke pilvissä. Pyytelin kovasti anteeksi ja vaivihkaa yritin sulkea dalan ikkunaa, onneksi kuski lähti juuri sillä hetkellä ylittämään risteystä. Huh. Eipä taida Sanna enää esitellä järkkäriä yleisillä paikoilla!
(Blogin päivittely ei välttämättä ole kovin vilkasta, sillä talolla jossa asumme ei ole nettiä koska muurahaiset ovat tunkeutuneet modeemiin. Päivitellään sitä mukaan kun ehditään käydä nettikahvilassa skriivaamassa)
Sanna & Jocke
perjantai 7. elokuuta 2009
Lähtökuopissa!!
Dodih.. Kauan odotettu lähtö olisi nyt lähellä. Matkaa alettiin suunnittelemaan jo kevät talvella, mutta loppusäädöltä ei silti vältytty. Viime tippa pelasti taas. Nyt on rinkat ahdettu täyteen tavaraa ja kaikki matkakilot tehokkaasti käytetty. Silti tuntuu että tavaraa on puolet liian vähän. Tultiin siihen lopputulokseen että miehenä kaikki on helpompaa, ja sen takia - tasapuolisuuden nimissä - Jockelle annettiin muutama lisäkilo meikkien ja hiuslakkojen muodossa :)
Edessä on pitkät seuraavat 76h. Plan: tästä suunnataan Espooseen yöksi, johon Matsu meidät ystävällisesti on luvannut majoittaa. Aamulla herätys 4.00 ja kohti Helsinki-Vantaata. Pit-stoppi Amsterdamissa ja seuraava yö Nairobissa (mahtaa tulla eksoottinen yö). Seuraavana aamuna sitten Dar es Salaamiin, jossa meitä pitäisi olla vastassa paikallinen team leader.
Tästä siis lähdetään...
Sanna & Jocke
Edessä on pitkät seuraavat 76h. Plan: tästä suunnataan Espooseen yöksi, johon Matsu meidät ystävällisesti on luvannut majoittaa. Aamulla herätys 4.00 ja kohti Helsinki-Vantaata. Pit-stoppi Amsterdamissa ja seuraava yö Nairobissa (mahtaa tulla eksoottinen yö). Seuraavana aamuna sitten Dar es Salaamiin, jossa meitä pitäisi olla vastassa paikallinen team leader.
Tästä siis lähdetään...
Sanna & Jocke
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)