Ensimmäinen viikko Tansanian paahtavan kuuman auringon alla on nyt takana. Tuloksena tästä on aikuisopiskelijoille ja opettajille suunnattu ensiapu-rastikoulutussuunnitelmajutska ja tulipunainen auringon polttama iho….ainakin toisella meistä. Toinen vain leijuu rusketusrajoillaan! Viikkoon on mahtunut toiminnantäyteisiä hetkiä ja vähemmän toiminnantäyteisiä hetkiä. Pari ensimmäistä päivää kului orientaation merkeissä. Ensimmäisenä meidät hoteisiinsa otti Henna, joka opetti meidät talon tavoille ja käytti meidät Tegetan vilkkaassa kaupunginosassa. Kävelyä kertyi jonnin verran. Huomasimme heti että vesipullon on syytä kuulua jokaisen pienen ensihoitajatytön – ja pojan perusvarustukseen!
Toisena päivänä pääsimme Selestinin peesissä Dar es Salaamin keskustaan. Pyörähdimme kaupunkikävelymme aikana postissa ja Kariakoon markkinoiden ruuhkaisilla kaduilla. Liikenne kaupungissa on yhtä kaaosta! Viidakonlait ovat ainoat jotka vallitsevat. Kadut vilisevät ja täyttyvät kamikaze tyyppisistä dala dala kuskeista ja ärsyttävistä taksikuskeista, jotka keskittyivät enemmän tööttäämiseen kuin tien seuraamiseen. Dala-Dala on paikallinen pikku Hiace, joka on yleisin julkinen kulkuväline. Paikallinen sanonta kuuluu että dala-dala ei ole koskaan täynnä. Meidän Dari reissun aikana saimme sen myös todeta, lopputuloksena oli että Jocke roikkui puoliksi Dalan ulkopuolella, jotta pysyttiin kyydissä. Taisi siinä Dalassa sillä hetkellä kolmisenkymmentä ihmistä ollut sisään ahdettuna. Ja joka pysäkillä sisään ahtaa lisää ihmisiä vaikka sisällä ollaan jo kaksikerroksisessa ihmiskasassa!
Orientaatiota seuranneet päivät olivatkin sitten enimmäkseen suunnittelua tulevaa harjoittelua varten. Tehtävänämme on opettaa ensiapua paikallisille aikuisopiskelijoille ja opettajille. Aihealueita meidän opetussuunnitelmassa on viisi, maallikkoelvytyksestä haavojen ja ruhjeiden ensiapuun. Mainittakoon että tämä kyseinen suunnittelu on tapahtunut Intian valtameren rannalla 35 asteen lämmössä. Mitenköhän meidän muiden luokkalaisten harjoittelu on sujunut? ;) Ensiapukoulutus kestää vielä ensi viikon ajan, jonka jälkeen pääsemme virallisesti aloittamaan työt paikallisessa ambulanssi firmassa. Jännittää nähdä minkälainen ensihoitojärjestelmä täälläpäin maailmaa pyörii ja minkälaista tietoutta täkäläisillä paramediceilla on.
Aamut täällä alkavat todellakin kukonlaulun aikaan. Jocke on luvannut katkaista naapurimme kukon pään ennen pois lähtöämme. Saas nähdä. Tosiaan olemme heränneet lähes joka aamu ennen klo kuutta, käyneet juoksulenkillä ja tehty lihaskuntoa rannalla. Pakko todeta että kyllä satsin bodypumpit kalpenee tän rinnalla!
Pikkuhiljaa alkaa tottua paikallisiin tapoihin ja ihmisiin. Aluksi tuntui kieltämättä hippasen oudolta kun rannalla joukko lap
sia seisoo vieressä ja tuijottaa kun puet vaatteet takaisin päälle. Hyttysverkon virittäminenkin alkaa sujua jo rutiinisti; patjat lattialle, verkon toinen pää kiinni vessan oveen ja toinen rinkan olkaviilekkeeseen, reunat patjojen alle ja prinsessa sänky on valmis! (kyllä vain, kämppämme on ehkä n. 10 m2)
Yhteen asiaan ei olla vieläkään keksitty loogista ratkaisua, kun ravintolassa tilaa vettä tarjoilija palaa usein vielä takaisin kysymään ”do you want cold water? ” -whaaat?? tuskin kauhean moni lämpimänä haluaa vetensä juoda. J monenmoista ihmeteltävää on ollut. Kameran kanssa meinasi tulla kertaalleen hikiset paikat kun nappasin kuvan Dalan ikkunasta sen ollessa pysähtyneenä risteykseen. (Täällä paikalliset eivät suvaitse kuvaamista, jollet kysy lupaa tai maksa heille siitä). Ihmiset kadulla alkoivat rynniä vihaisesti kohti meitä ja vaativat kameraa itselleen. Taisi sillä hetkellä olla leposyke pilvissä. Pyytelin kovasti anteeksi ja vaivihkaa yritin sulkea dalan ikkunaa, onneksi kuski lähti juuri sillä hetkellä ylittämään risteystä. Huh. Eipä taida Sanna enää esitellä järkkäriä yleisillä paikoilla!
Toisena päivänä pääsimme Selestinin peesissä Dar es Salaamin keskustaan. Pyörähdimme kaupunkikävelymme aikana postissa ja Kariakoon markkinoiden ruuhkaisilla kaduilla. Liikenne kaupungissa on yhtä kaaosta! Viidakonlait ovat ainoat jotka vallitsevat. Kadut vilisevät ja täyttyvät kamikaze tyyppisistä dala dala kuskeista ja ärsyttävistä taksikuskeista, jotka keskittyivät enemmän tööttäämiseen kuin tien seuraamiseen. Dala-Dala on paikallinen pikku Hiace, joka on yleisin julkinen kulkuväline. Paikallinen sanonta kuuluu että dala-dala ei ole koskaan täynnä. Meidän Dari reissun aikana saimme sen myös todeta, lopputuloksena oli että Jocke roikkui puoliksi Dalan ulkopuolella, jotta pysyttiin kyydissä. Taisi siinä Dalassa sillä hetkellä kolmisenkymmentä ihmistä ollut sisään ahdettuna. Ja joka pysäkillä sisään ahtaa lisää ihmisiä vaikka sisällä ollaan jo kaksikerroksisessa ihmiskasassa!
Orientaatiota seuranneet päivät olivatkin sitten enimmäkseen suunnittelua tulevaa harjoittelua varten. Tehtävänämme on opettaa ensiapua paikallisille aikuisopiskelijoille ja opettajille. Aihealueita meidän opetussuunnitelmassa on viisi, maallikkoelvytyksestä haavojen ja ruhjeiden ensiapuun. Mainittakoon että tämä kyseinen suunnittelu on tapahtunut Intian valtameren rannalla 35 asteen lämmössä. Mitenköhän meidän muiden luokkalaisten harjoittelu on sujunut? ;) Ensiapukoulutus kestää vielä ensi viikon ajan, jonka jälkeen pääsemme virallisesti aloittamaan työt paikallisessa ambulanssi firmassa. Jännittää nähdä minkälainen ensihoitojärjestelmä täälläpäin maailmaa pyörii ja minkälaista tietoutta täkäläisillä paramediceilla on.
Aamut täällä alkavat todellakin kukonlaulun aikaan. Jocke on luvannut katkaista naapurimme kukon pään ennen pois lähtöämme. Saas nähdä. Tosiaan olemme heränneet lähes joka aamu ennen klo kuutta, käyneet juoksulenkillä ja tehty lihaskuntoa rannalla. Pakko todeta että kyllä satsin bodypumpit kalpenee tän rinnalla!
Pikkuhiljaa alkaa tottua paikallisiin tapoihin ja ihmisiin. Aluksi tuntui kieltämättä hippasen oudolta kun rannalla joukko lap
sia seisoo vieressä ja tuijottaa kun puet vaatteet takaisin päälle. Hyttysverkon virittäminenkin alkaa sujua jo rutiinisti; patjat lattialle, verkon toinen pää kiinni vessan oveen ja toinen rinkan olkaviilekkeeseen, reunat patjojen alle ja prinsessa sänky on valmis! (kyllä vain, kämppämme on ehkä n. 10 m2)Yhteen asiaan ei olla vieläkään keksitty loogista ratkaisua, kun ravintolassa tilaa vettä tarjoilija palaa usein vielä takaisin kysymään ”do you want cold water? ” -whaaat?? tuskin kauhean moni lämpimänä haluaa vetensä juoda. J monenmoista ihmeteltävää on ollut. Kameran kanssa meinasi tulla kertaalleen hikiset paikat kun nappasin kuvan Dalan ikkunasta sen ollessa pysähtyneenä risteykseen. (Täällä paikalliset eivät suvaitse kuvaamista, jollet kysy lupaa tai maksa heille siitä). Ihmiset kadulla alkoivat rynniä vihaisesti kohti meitä ja vaativat kameraa itselleen. Taisi sillä hetkellä olla leposyke pilvissä. Pyytelin kovasti anteeksi ja vaivihkaa yritin sulkea dalan ikkunaa, onneksi kuski lähti juuri sillä hetkellä ylittämään risteystä. Huh. Eipä taida Sanna enää esitellä järkkäriä yleisillä paikoilla!
(Blogin päivittely ei välttämättä ole kovin vilkasta, sillä talolla jossa asumme ei ole nettiä koska muurahaiset ovat tunkeutuneet modeemiin. Päivitellään sitä mukaan kun ehditään käydä nettikahvilassa skriivaamassa)
Sanna & Jocke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti